Siirry sisältöön

Siuntion aseman parantaminen


Väylävirasto on käynnistänyt yhteistyössä Siuntion kunnan kanssa ratasuunnitelman teettämisen syksyllä 2023 Siuntion aseman parantamiseksi.  Hankkeen suunnittelukohteena on Rantaradalla sijaitseva Siuntion liikennepaikka.

Siuntion asema on henkilöliikenteen asema, joka ei täytä nykypäivän vaatimuksia esimerkiksi esteettömyyden ja turvallisuuden suhteen. Hankkeessa parannetaan liikennepaikan palvelutasoa ja turvallisuutta. Lisäksi selvitetään yöpymisraiteen sijoittumista liikennepaikan läheisyyteen lähiliikenteen junia varten.

Hanke toteutetaan Väyläviraston ja Siuntion kunnan yhteishankkeena.

Lähijuna Siuntion asemalla.