Siirry sisältöön

Tietosuojapolitiikka

Rekisteritietojen tarkastuspyyntölomake

Jokaisella on oikeus henkilötietojensa suojaan. Tietosuojan tarkoituksena on osoittaa, milloin ja millä edellytyksillä henkilötietoja voidaan käsitellä.


Tietosuoja Siuntion kunnan palveluissa

Kunnan tuottamissa palveluissa henkilötietoja käsitellään lainmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi.

Oikeus henkilötietojen suojaan on jokaiselle kuuluva perusoikeus. Tämä tarkoittaa, että henkilötietojen käsittelyn on oltava asianmukaista ja sen on aina tapahduttava tiettyä tarkoitusta varten sekä asianomaisen henkilön suostumuksella tai muun laissa säädetyn oikeuttavan perusteen nojalla. Henkilötietojen suojalla tarkoitetaan myös jokaiselle turvattua oikeutta tutustua niihin tietoihin, joita hänestä on kerätty ja tarvittaessa myös saada hänestä kerätyt tiedot muutetuiksi tai poistetuiksi, mikäli tietojen oikaisu on tarpeen.

EU:n tietosuoja-asetuksen mukaan kaikki tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön, ns. ”rekisteröity”, liittyvät tiedot (esim. nimi, henkilötunnus, kuva, biometrinen tai geneettinen tieto) ovat henkilötietoja.

Henkilötietojen käsittelyllä tarkoitetaan kaikenlaisia toimintoja, joita kohdistetaan henkilötietoihin joko automaattista tietojenkäsittelyä hyödyntäen tai manuaalisesti. Käsittelyä ovat esimerkiksi henkilötietojen kerääminen, tallentaminen, säilyttäminen, muokkaaminen, haku, luovuttaminen, yhdistäminen ja hävittäminen.

Mitä henkilötietoja kunnan palveluissa kerätään?

Yksilöintitietoja (nimi ja henkilötunnus) tarvitaan palvelun, laskujen ja viestinnän kohdentamiseksi juuri oikealle henkilölle. Eri palveluissa voidaan tarvita lisäksi myös muita yksilöintitietoja, kuten kiinteistötunnusta tai auton rekisteritunnusta.

Yhteystietoja (kotiosoite, puhelinnumero, sähköposti) tarvitaan asiakkaan tavoittamiseen kaikissa palveluissa.

Joissain lakisääteisissä palveluissa käsitellään myös asiakkaan taloudellisia tietoja. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät tulojen mukaan. Tulotiedot ovat edellytys myös harkinnanvaraisen tai täydentävän toimeentulotuen myöntämiselle ja velkaneuvontapalveluille.

Terveystietoja käsitellään kaupungin perusturvapalveluissa terveys- ja hoivapalveluissa. Terveystietojen käsittely on vahvasti erityislainsäädännöllä säädeltyä ja niitä suojataan erityisen tarkasti.

Moniammatillisissa verkostoissa, kuten esim. oppilashuolto ja kuntouttava työtoiminta, eri asiantuntijat käsittelevät oman alansa mukaisia henkilötietoja asiakkaan kannalta parhaan palvelun toteuttamiseksi (mm. psykologit, sosiaalityöntekijät, kuraattorit, lääkärit, nuorisotyöntekijät). Tällaisissa verkostoissa käsiteltävät tiedot ovat ehdottoman luottamuksellisia.

Tutustu tarkemmin henkilötietojen käsittelyyn tietosuojaselosteiden kautta!

Minne henkilötietoja voidaan luovuttaa?

Kunnan palveluyksiköistä tietoja voidaan luovuttaa toisille viranomaisille, mikäli näillä on lain mukaan oikeus käsitellä kyseisiä tietoja. Kunnan sisällä tietoja luovutetaan säännönmukaisesti laskutusta tai palkkojen sekä palkkioiden maksua varten.

Siuntion kunta ei luovuta henkilötietoja suoramarkkinointitarkoituksiin.

Siuntion kunta ei lähtökohtaisesti luovuta henkilötietoja kolmansiin maihin taikka EU:n ulkopuolelle.