Kulttuuripäivät Miinasta Aleksikseen: Maria Ilvonen : Suunnitelma Fanjunkarsin pihapiiriin
- klo -
- Auditorio, Sivistyskampus Siuntion sydän
- Osoite:
- Puistopolku 2, 02580 Siuntio
Tervetuloa kuuntelemaan, millaiselta Fanjunkarsin pihapiiri voisi tulevaisuudessa näyttää.
Vuonna 2006 valmistuneen Fanjunkarsin torpan pihapiiriin on suunnitteilla yhteisöllinen sekä paikan tarinoita yhteen kokoava pihasuunnitelma. Tarinoita tuo esille esimerkiksi pieni Kiven polku, jota kenties Aleksiskin olisi voinut kulkea pohtiessaan juonenkäänteitä kertomuksiinsa. Puutarhassa seurataan Charlotta Lönnqvistin sekä vanhojen valokuvien kertomaa tarinaa. Pihapiiristä säilyneissä vanhoissa valokuvissa torppaa reunustavat runsaina kasvavat kasvipenkit, omenapuut sekä herukkapensaat.
Nykypäivänä pihapiirissä kasvaa enimmäkseen luonnonkasveja. Tavoitteena onkin kerätä pihapiiriin kasveja kasvikuulutusten avulla siuntiolaisista vanhoista kasvikannoista. Tulevaisuudessa Fanjunkarsin puutarha voisi siis kertoa paitsi omasta historiastaan, niin myös laajemmin siuntiolaisten vanhojen perinnekasvien historiasta. Löytyykö sinun takapihaltasi esimerkiksi isovanhempiesi istuttama perenna, jonka jakotaimi voisi tulevaisuudessa löytyä Fanjunkarsin pihamaalta?
Esityksen pitää diplomityönä kehittämis- ja hoitosuunnitelmaa Fanjunkarsin pihapiiriin tekevä maisema-arkkitehtiopiskelija Maria Ilvonen. Esitys on suomeksi.