Siirry sisältöön

Pikkalan kartano


Nykyinen hennon vaaleanpunaiseksi maalattu kartano on valmistunut 1851 Engelin koulukuntaan kuuluneen arkkitehti Granstedtin piirustusten mukaan. Päärakennuksen ympärillä on laaja puisto ja puutarha Pikkalanjoen molemmin puolin. Pakarintuvaksi kutsuttu rakennus on 1700-luvulta ja kivinavetta 1920-luvulta. Kartano rakennettiin alun perin jo 1500-luvun lopulla, kun Suitian kartanon Flemingit perustivat Pikkalanjoen itäreunalle säteritilan.

Tila erotettiin Suitiasta 1815 ja liitettiin Sjundbyn kartanoon, josta se on saman vuosisadan lopulla erotettu omaksi tilakseen.

Porkkalan vuokra-aikana päärakennuksessa asusti 20 neuvostoliittolaista ruokakuntaa, mikä voitiin päätellä taloon rakennettujen puuhellojen perusteella. Rakennus vaati mittavia korjaustöitä. Nykyään tilalla viljellään päätoimisesti siirtonurmea ja jonkin verran maissia. Tila pihapiireineen on yksityisomistuksessa.