Siirry sisältöön

Siuntion keskustan kaavarunko nähtävillä – Tutustu suunnitelmiin ja ota kantaa

Maankäyttöpäällikkö Teija Liuska-Eloranta esittelee keskustan kaavarunkoa.

Siuntion kuntakeskuksen tulevaisuutta hahmotellaan kaavarunkoluonnoksessa, joka on nähtävillä syyskuun alkupuolelle saakka. Kaavarungolla ohjataan maankäytön suunnittelua strategisella tasolla, yleispiirteisemmin kuin asemakaavalla.

– Keskustaa pitää painottaa maankäytön suunnittelussa muun muassa junayhteyden palvelutason parantamismahdollisuuksien näkökulmasta, sanoo maankäyttöpäällikkö Teija Liuska-Eloranta.

Kaavarunkoalueen asukasluku on nykyisellään noin 2 700. Nyt nähtävillä oleva kaavarunkoluonnos mahdollistaa asukasmäärän kasvattamisen noin 6 600 asukkaaseen vuoteen 2040 mennessä.

 – Asukastavoite tarkentuu edelleen muun muassa kaavarungosta saatavan palautteen perusteella, Liuska-Eloranta huomauttaa.

Kuntakeskuksen kaavarungon kuvaote
Keskustatoimintojen alueita on merkitty kaavarunkoon punaisella värillä, uusia asuinalueita valkoisella pohjalla ja ruskealla reunalla.

Uusi visio keskustasta

Luonnoksessa osa keskustan kortteleista on merkitty keskustatoimintojen alueeksi, jossa yhdistyvät asuminen ja palvelut. Keskustatoimintojen alueet on merkitty punaisella kaavarunkokarttaan. Kaavamerkinnän mukaan tavoitteena on ilmeeltään monimuotoinen ja vehreä urbaani kylä, jossa on helppo liikkua kävellen. Kaupallinen ydin keskittyy Siuntiontien länsipuolelle muodostuvan puistomaisen keskusaukion ympäristöön.

– Tavoitteena on kilpailijoista erottuva, Siuntion kokoinen ja näköinen sekä ympäröivää historiaa hyödyntävä kuntakeskus, urbaani kylä, Liuska-Eloranta sanoo.

Jos kaavarunko hyväksytään ehdotetussa muodossa, keskustan asemakaavaa täytyy uudistaa. Asemakaava on suunnittelun taso, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti mitä mihinkin saa rakentaa. Voimassa olevan asemakaavan mukaan S-Marketin vierestä kulkeva Flemingintie siirrettäisiin siten, että Siuntiontien liittymä olisi Sjundbyntietä vastapäätä. Tie kulkisi siis Aktiatalon vierestä. Samalla suora yhteys Palonummelle katkaistaisiin ja Palonummelle kuljettaisiin Ratapihantien kautta.

Kaavarunkoluonnoksen mukaan Flemingintie säilyisi nykyisellä paikallaan. Tämä vaatii tarkempaa liikenteellistä tarkastelua muun muassa Siuntiontien liittymän suhteen asukasmäärän kasvun ja toimintojen lisääntymisen takia. Kaavamerkinnässä mainittu keskusaukio on sijoitettu liikekeskuksen kohdalle.

– Luonnoksessa esitetyn vehreän keskusaukion sijainnista keskustellaan yhä. Kaavarungossa ehdotettu sijainti on tullut toivomuksena alkuvaiheen työpajoista, kertoo Liuska-Eloranta.

Keskustan asemakaavat

Klikkaa aluetta ja valitse pop up -ruudusta dokumentit, jos haluat tutkia yksittäistä asemakaavaa ja sen merkintöjä ja määräyksiä.

Uusia asuinalueita kuntakeskuksen ulkoreunoille

Luonnoksessa uusia mahdollisia asuinalueita on osoitettu radan varteen, Palonummen länsipuolelle, Sudenkaaren itä- ja eteläpuolelle sekä Haagan länsi- ja pohjoispuolelle. Näistä radan varteen sijoitettu alue olisi siuntiolaisittain tiheään rakennettu. Uudet asuinalueet on merkitty kaavarunkokarttaan valkoisella pohjalla ja ruskeilla reunoilla.

– Uusien asuinalueiden rajaukset ovat hyvin yleispiirteisiä. Niistä ei ole tehty selvityksiä. Rajaukset tarkentuvat asemakaavoissa, Liuska-Eloranta selventää.

Uusia asuinalueita ei ole tarkoitus rakentaa täyteen taloja, vaan niille sijoittuu myös viheralueita ja puistoja.

Kaavarunkotyössä pohditaan myös Billskogintien teollisuusalueen tulevaisuutta. Kaavarunkoon teollisuustontit on merkitty tässä vaiheessa siten, että alueen muutos asuinalueeksi voisi olla mahdollista pitkällä tähtäimellä.

– Jatko on kiinni siitä, onko yrityksillä halua tai mahdollisuutta siirtyä tulevaisuudessa esimerkiksi Sunnanvikin suuntaan yritysalueille, Liuska-Eloranta toteaa.

Viherverkosto ja ulkoilureittejä

Kaavarunkoon on myös sijoitettu viheralueita ja ulkoilureittejä. Kuntakeskuksen viheralueista muodostuu viherverkosto, jota on tutkittu erillisessä viherverkostosuunnitelmassa. Muun muassa Palonummenpuron ympäristön virkistyksellistä ja suojelullista arvoa on korostettu V/s -merkinnöin. Entisen motocrossradan alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta sekä virkistysalueeksi.

Jalankulun ja pyöräilyn osalta kaavarunkoluonnoksessa on nostettu esille muun muassa yhteystarve nykyisen terveysaseman, Sivistyskampuksen Siuntion sydämen ja aseman välillä.

– Kaavarunkoon sisältyvistä alueista ydinkeskustan asemakaavan uudistaminen ja Trollskogenin eli Sudenkaaren kaakkoispuolelle sijoittuvan uuden asuinalueen asemakaava ovat jo kaavoitusohjelmassa, Liuska-Eloranta kertoo.

Palautetta voi antaa 6.9. saakka

Siuntion kuntakeskuksen kaavarunkotyö on käynnistynyt vuonna 2022. Asukkaiden ajatuksia tulevaisuuden kuntakeskuksesta, sen palveluista, toiminnoista ja viihtyisyydestä kerättiin karttakyselyllä tammikuussa 2022. Kyselyssä keskeisimpinä kehitettävinä asioina nousi esille muun muassa päivittäistavarakaupat, virkistys- ja viherpalvelut ja saavutettavuus.

Kaavarunkoluonnos on muokattu karttakyselyn ja luottamushenkilöille suunnatuissa työpajoissa muodostuneiden tavoitteiden pohjalta. Kaavarungon on laatinut Ramboll Finland Oy kunnan ohjauksessa. Kuntakehitysjaosto on päättänyt luonnoksen nähtäville asettamisesta keväällä 2024.

Kaavarunkoluonnos on nähtävillä Siuntion kunnantalolla (Puistopolku 1, 02580 Siuntio, kunnantalon aukioloaikoina) sekä kunnan verkkosivuilla 6.9. saakka. Nähtävillä olon aikana annettu palaute koostetaan ja käydään läpi kuntakehitysjaostossa, joka linjaa mahdollisista muutoksista. Kaavarunko menee vielä kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi.

Tutustu kaavarunkoon

Kunnantalo

Maanantai–perjantai 9.00–15.00

Anna palautetta 6.9. mennessä

kuntakehitys@siuntio.fi

Siuntion kunta
Kuntakehitysosasto
Siuntiontie 504 A
02580 Siuntio

Ota yhteyttä