Siirry sisältöön

Fanjunkarsin puutarhan historia ja tulevaisuus

Tervetuloa paikalle kuuntelemaan esitelmää Fanjunkarsin ja sen pihapiirin historiasta. Tällä hetkellä Fanjunkarsin ympärille on tekeillä sen puutarhan historiasta ammentava pihasuunnitelma, jota varten on tutustuttu Fanjunkarsin historiaan.
Millainen Fanjunkarsin torpan puutarha on aiemmin ollut? Millaisia kasveja siellä on mahdollisesti kasvanut? Millaisia tarinoita Charlotta Lönnqvistin ja Aleksis Kiven ajasta Fanjunkarsissa on säilynyt?

Esitelmän aikana tarkastelemme Fanjunkarsiin liittyviä vanhoja kertomuksia sekä valokuvia, joista voidaan päätellä siellä aiemmin kasvaneita kasveja sekä tulkita siellä vallinnutta tunnelmaa. Esitelmässä sivutaan myös paikallisia perinnekasveja sekä Siuntion puutarhaviljelyksen kehitystä.

Tilaisuuden pitää maisema-​arkkitehtiopiskelija Maria Iivonen, joka on tekemässä diplomityönä kehittämis-​ ja hoitosuunnitelmaa Fanjunkarsin pihapiiriin. Tilaisuuden yhteydessä on mahdollisuus tuoda esille omia toiveita ja ajatuksia Fanjunkarsin pihan tulevaisuudelle. Paikalle voi myös tulla ihan vain kuuntelemaan.

Fanjunkarsin sisäänkäynti ei valitettavasti ole esteetön.

4.6.2024 klo 17.00-19.00

Fanjunkars
Osoite: Fanjunkarsintie 1