Siirry sisältöön

Ehdota kulttuuripalkinnon saajaa 31.5.2024 mennessä!

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 21.11.2018 § 102 vahvistanut kulttuuripalkinnon myöntämisen periaatteet. Päätöksen mukaisesti ehdotukset palkittavista perusteluineen tulee toimittaa vuosittain 31.5. mennessä.

Kulttuuripalkinnon saannin perusteena on erityinen ponnistus siuntiolaisen kulttuurin tai taiteen alueella kuluneen vuoden aikana tai pitkäaikainen työ siuntiolaisen kulttuurin ja taiteen hyväksi. Palkinnon voi saada tehdystä tai esiin nousseesta kulttuuriteosta (esimerkiksi tapahtuma, tuote, organisaatio tai henkilö), joka on olemassaolollaan tai toiminnallaan kehittänyt ja rikastuttanut kunnan kulttuuri-​ tai taide-​elämää. Palkinto voidaan myöntää joko yksityiselle henkilölle tai ryhmälle tai yhteisölle.

Palkinto voidaan myöntää vuosittain tai voidaan jättää jakamatta sivistyslautakunnan harkinnan perusteella. Palkinto myönnetään vain kerran samoista ansioista samalle saajalle. Palkinnon myöntää Siuntion kunnan sivistyslautakunta ja sen suurus on 500 €.

Ehdotukset tulee toimittaa määräaikaan mennessä osoitteeseen sivistystoimisto@siuntio.fi