Siirry sisältöön

Kunnanhallituksen ehdotus: Kunnallisvero pysyy samana

Kaksi kourallista puolukoita

Siuntion kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 6.11.2023 vuoden 2024 talousarvion. Kunnanvaltuuston on määrä päättää talousarviosta 13.11.2023. Vuoden 2024 talousarvioehdotuksen perusteena ovat lautakuntien tekemät talousarvioehdotukset, kunnanhallituksen antamat talousarviokehykset ja talousarvion laadintaohjeet. Talousarvion laadinnassa on oletettu, että kunnan väestö kasvaa talousarvio- ja taloussuunnitelmavuosina. Kunnan taseeseen on kertynyt ylijäämää aikaisemmilta vuosilta, mutta lähitulevaisuuden suuret investoinnit toteutuessaan vaikuttavat kunnan talouteen merkittävällä tavalla. Tällöin talouden tasapainoon on kiinnitettävä erityisellä tavalla huomiota.

Kunnan verotulot muodostuvat kunnan tuloverosta (kunnallisverosta), yhteisöveron osuudesta ja kiinteistöverosta. Talousarvio perustuu oletukselle, että vuoden 2024 kunnallisveroprosenttiin ei tehdä muutoksia. Kunnallisveroprosentin suuri muutos vuosien 2022 ja 2023 välillä johtuu sote-uudistuksesta. Kunnanhallitus esittää, että kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosentit talousarviovuodelle 2024 ovat seuraavat:

Kunnan tulovero8,60 %
Yleinen kiinteistövero1,20 %
Maapohjan kiinteistövero1,30 %
Vakituiseen asumiseen käytettyjen rakennusten kiinteistövero0,50 %
Muiden asuinrakennusten kiinteistövero1,20 %
Rakentamattomien rakennuspaikkojen kiinteistövero3,00 %
Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistövero0,00 %

Verotulot ja valtionosuudet

Verotulot ja valtionosuudet (1 000 €)Talousarvio 2024Talousennuste 2023Tilinpäätös 2022
Kunnallisvero 13 94814 630 30 511
Kiinteistövero   2 641 2 350 1 945
Yhteisövero 659 874 1 189
Verotulot yhteensä17 248  17 854 33 646
Valtionosuudet 4 907 4 164  6 593

Vuoden 2024 talousarviossa kunnallisverotulojen ennustetta on maltillistettu Kuntaliiton veroennustekehikkoon nähden. Vaikka talouskasvun ja ansiotulojen kehityksen arvioidaan olevan ensi vuonna positiivista, on maailmantaloudessa havaittavissa epävarmuustekijöitä, jotka saattavat heijastua kuntatalouteen.

Suuret erot vuoteen 2022 selittyvät sote-uudistuksella, joka pantiin täytäntöön viime vuodenvaihteessa. Silloin kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hoidettaviksi.

Tuloslaskelma

TuloslaskelmaTalousarvio 2024Talousennuste 2023Tilinpäätös 2022
Toimintatuotot 7 766 793 6 389 672 13 173 599
Toimintakulut-27 282 295-25 854 925-48 799 267
Toimintakate-19 389 569-19 329 253-35 364 678
Vuosikate 2 031 887 2 338 345 4 798 682
Tilikauden tulos 31 887 338 345 689 362
Tilikauden kumulatiivinen yli-/alijäämä 6 020 653 5 988 765 5 650 420

Vuoden 2024 nettoinvestoinnit ovat noin 16,2 miljoonaa euroa. Suurimpiin investointeihin kuuluvat sosiaali- ja terveyskeskuksen rakentaminen, Sudenkaaren kunnallistekniikan uusiminen, alikulku kantatie 51:n alta Läntisen kuninkaantien ja Störsvikin tien välille, aseman laiturien ja pysäköintialueen parantamisen suunnittelu, Störsvikin tulotien suunnittelu, keskusleikkipuiston suunnittelu ja rakentaminen ja koirapuiston rakentaminen.